Jos olet aikaisempia artikkeleitani lukenut, tiedät, että olemme käyneet juuri Lemmenjoella pikaisesti nukkumassa miespuolisen ystäväni kanssa. Tästä me saimme jonkin verran kuulla ennen matkan alkua. Ideamme ostaa Volvo, viettää siellä viikko kahdestaan, käydä matkan varrella Lemmenjoella yöpymässä, koki kohtuutonta arvostelua. Ei kuulemma ole kahden heteromiehen puuhastelua. Tarkoituksenamme ei ollut luoda Brokeback Mountain- henkistä reissailua, vaikka se siihen suuntaan sitten loppujen lopuksi lipsahtikin, ainakin entisten kavereittemme mielestä. Mutta se mitä tapahtuu ulkona metsässä kaukana ihmisten katseilta, pysyköön siellä.
Eli, olemme juuri saunoneet Inarissa. Vatsa täynnä maittavaa murkinaa. Tästä on hyvä jatkaa reissua. Kuten aikaisemmin olen maininnut, reissumme oli laiskanpuoleisesti suunniteltu. Joten saimme taas vapaasti valita seuraavan suuntamme. Jatkettiin nelostietä kohti pohjoista. Pitkään emme ehtineet kulkea, kun eteemme ilmestyi tienviitta Sevettijärvelle. Kaldoaivin erämaata olen jonkin verran tutkinut kotisohvaltani. Paikkahan on tunnettu kalaisista vesistään. Sevettijärvestäkin on jonkinlainen kuva piirtynyt aivoihini. Siellä ei ole yhtikäs mitään, jos sitäkään. Tämä suuntavalintammehan veisi meitä kauemmaksi lopullisesta määränpäästämme, mutta ne lisäkilometrit hyväksyimme positiivisin mielin. Valinnassamme oli myös hyviä puolia. Niin kuin mainitsin, koimme kotopuolessa kovistelua ja uhkailua, että emme tulisi näkemään jäämerta, ainakaan Volvon kyydittämänä. Tämä vippaskonsti toisi meidät nopeammin jäämerelle ja emme kokisi niin kovaa nöyryytystä, jos pahin mahdollinen tapahtuisi. Älä ymmärrä väärin, emme epäilleet kulkuneuvoamme hetkeäkään. Välillä vain on pakko pelata varman päälle.
Autossa sai istua taas jonkin aikaa ennen kuin saavuttiin niin sanotusti ”ihmisten ilmoille”. Meillä ei ollut suuria odotuksia Sevettijärven prameudesta, joten emme kyllä pettyneet perille saavuttuamme. Sevettijärvestä ei oikein muuta mieleen painunut kuin suuri hiekkaparkkis, josta pääsisi aloittamaan luontoseikkailunsa. Kylän ainoa kauppa oli suljettu. Pitkään emme tässä saamelaisyhteisössä aikaamme kuluttaneet, vaan jatkoimme matkaa kohti Näätämöä.
Sana Näätämö onkoon tästä lähin synonyymi paikkakunnalle, jossa on vain ja ainoastaan huoltoasema. Norjan puolella maisemat muuttuivat kriittisesti, mutta parempaan suuntaan. Autossa istuminen ei tuntunut yhtään niin puuduttavalta, kun ympärillä vilisi silmäkarkkia. Neideniin saapuessamme saimme ottaa suunnan kohti pohjoista. Tästä ei olisi enää paljoa matkaa kohti jäämerta. E6-tietä tulemme ajamaan toooooodella pitkään.
Matka Norjan puolta Nuorgamiin oli pitkälti pelkästään kauniita maisemia täynnä. Vaikkakin matkasta tuli vähän pidempi, ei se jälkeenpäin ajateltuna haittane. Nyt oli hyvä pysähtyä Tenon varteen syömään ja nukkumaan. Kalastajia näkyi jonkin verran lohta narraamassa. Kausi alkanee kesäkuun alussa.
Aamu alkoi kuten aikaisemmatkin, vaatteet niskaan, kamat etupenkiltä takapenkille ja kaasua komisario. Kurvailimme Tenojoen eteläpuolta Karigasniemelle asti.Toinen mahdollisuushan olisi ajaa Norjan puolta Tenojokea. Nyt kun Karigasniemeltä lähdemme Norjaan, emme tulisi hetkeen Suomen puolelle takaisin. Iik. Eli, ei kun Karasjoelle. Volvon tankki täyteen ja otimme suunnaksi pohjoisen! Tai, niin ainakin luulimme. Pitkään ajeltuamme ihmettelin usein, miten tutun näköistä joen vierustaa kuljimme. Kunnes eteemme tuli kyltti Utsjoelle. Olimme Karasjoelta eksyneet väärään suuntaan.. Tulipahan kivasti ajeltua reilu 200 kilometria turhaan. Pienessä hetkessä auton täytti vitutus. Avasin oluen.
Ajoimme pitkiä päivämatkoja, eikä Nordkappiin kulkeva mutkitteleva tie tehnyt matkasta helpon tuntuista. Aamupäivästä tehty virhe vieläkin kalvasi mieltä. Maisemat toisaalta olivat jälleen näkemisen arvoisia. Illan suussa pääsimme reissumme puoliväliin, North capeen. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, ehdimme ihastella maisemia puolisen tuntia, kunnes sumu peitti kaiken itseensä.
Sumun tulon jälkeen paikassahan ei oikeastaan ole enää mitään ihmeellistä, joten lähdimme laskettelemaan kylää kohti syömään. Aamusta alkaen olimme tankanneet itseämme pelkästään karkeilla ja sipseillä, joten olikin aika saada jotain vähän tukevampaa. Haaveilimme aluksi kaikenlaisesta hienosta, mutta huomattuamme ikävän faktan, että emme olleet paikan ainoat nälkäiset turistit, päädyimme suuntaamaan ainoaan tyhjään ruokapaikkaan, mikä osottautui pitseriaksi. Ronkeleita emme ole, mutta ainakin itse toiveikkaina halusin jotain merestä pyydettyä herkkua. Sitä lopulta tosin sainkin, tonnikalapitsan.
Maittavan ruokailun jälkeen karistelimme pikkukylän tomut harteiltamme ja lähdimme etelää kohti. Kauaa nämä miekkoset eivät paikallaan makoile. Tässä kohtaa matkaa tuli positiivinen yllätys. Heti kylältä lähtevältä isomman tien varrelta odotti liftari. Tämä fjällraaveniin pukeutunut noin 40-vuotias mies oli otettava kyytiin. Volvostahan oli koko matkan ajan takapenkit kaadettuina, joten mies matkusti kyydissämme aavistuksen kehnossa asennossa. Liftari oli itävaltalainen insinööri, jonka aikomuksena oli reissata kolme kuukautta Eurooppalaista E1-reittiä. Tämä oli hänen ensimmäinen päivänsä ja hän tarvitsi parin kymmenen kilometrin mittaisen kyydin reitin aloituspaikalle. Tämä oli nopeimmat kaksikymmentä kilometriä viikkoon, mitä olimme kulkeneet tällä autolla, ainakin siltä se tuntui. Olemme tavallaan kaikki järkevät keskustelut jo kaverini kanssa käyneet kymmenen vuotta sitten ja tämän uuden tuttavuuden kanssa olisi vielä rittänyt juteltavaa. Yhteiskuvien jälkeen olikin aika hyvästellä lyhyt suhteemme. Insinööri painui innosta riemuiten vesisateen armoille. Vastalahjaksi kaveri lupasi lähettää makkaraa heti kun kotiutuisi.
Oli jälleen aika aloittaa alusta Appetite for destruction, ties monennenkohan kerran. Muuta kun meillä ei ollut. Tosin. ei huono valinta ainoaksi levyksi.
Ajoimme takasinpäin Suomeen, ajatuksena valloittaa Haltin huippu. Altaan otimme tässä vaiheessa kohteeksi. Altassa pysähdyimme tankkaamaan ja jostakin syystä jouduimme poliisin silmätikuksi huoltoaseman pihassa. Saimme näyttää henkilö- sekä rekisteripaperit. Kaikki oli niin kuin pitikin, joten matka jatkui Mazea kohti. Väsymys alkoi kuitenkin käydä sietämättömäksi ja siihen yhdistetty voimistunut räntäsade päätti meidän matkantekomme isolle parkkipaikalle aivan joen viereen. Hetken jouduimme ulkona olemaan, että saimme auton nukkumista varten valmiiksi. Siinä ajassa kastuimme aika tavalla, eli yöstä oli tulossa vittumaisen kostea auton sisällä. Saa nähdä miten matka jatkuu aamulla meidän kesärenkaidemme kanssa.
Luonnosta|nautti|Ville 